Nuorten SM-halleista neljä mitalia; Nea Karppinen, Aleksi Kivelä ja Santeri Kuusiniemi mitalisteja!

Nuorten 17-, 19- ja 22-sarjojen SM-hallikisat pidettiin 24.-26.2.2027 Turussa. Kisapaikkana oli tuttu Kupittaan monitoimihallihalli, jossa tänä päivänä voi harrastaa yleisurheilun lisäksi keilailua ja ammuntaa. Halli on rakennettu jo vuonna 1971 ja erilaisten remonttien jälkeen saanut nykyiset hulppeat yleisurheilupuitteet. Viimeisin muutos on 170m mittaisen radan ja muiden kenttäpinnoitteiden vaihtuminen Mondoon, joten olosuhteet ovat enemmän kuin kohdillaan.

Lempäälän Kisa Yleisurheilusta oli tositoimissa kuusi urheilijaa ja menestys oli jälleen erinomaista. Mitaleja tuli kaikkiaan neljä, joista yksi oli mestaruus, yksi hopeaa ja kaksi pronssi. Ilahduttavasti myös uusia lekiläisiä nimiä kirjataan nyt SM-mitalistien joukkoon.

Viime aikojen totuttu menestyjä Santeri Kuusiniemi oli M19-sarjassa jälleen hyvässä iskussa. Tällä kertaa Santeri kisasi 60m sekä sileän että aitamatkan. Varsin selvä mestaruus tuli aidoista, kun Santeri kevyesti irtosi muista riittävään eroon kovalla ajalla 7.85. Sileän kisassa ajat eivät täysin tyydyttäneet, mutta sijoitus oli varsin ennakko-odotusten mukainen, kun hopea irtosi lähtöhässäköiden jälkeen ajalla 7.02. Alustavasti kisaohjelmaan suunniteltu 200m jäi Santerilta väliin. 

M17-sarjan keskimatkojen kova menijä Aleksi Kivelä juoksi kaksi hienoa kisaa. Aleksi puristi 800m kisassa loppusuoralla väkisin eron kiinni ja nousi ohi pronssille ennätysajallaan 2.01,91. Kahden minuutin "haamuraja" on siis jo lähellä. Toisen päivän kisana oli 1500m, jossa Aleksi juoksi kärjen takana ajalla 4.21,34 kuudenneksi.

Nea Karppinen kisasi nousujohteisesti ja selvitti tiensä N17-sarjan 60m aidoissa välieristä finaaliin ajan perusteella viimeisenä urheilijana. Finaalissa palasia loksahteli kohdilleen ja hienolla venymisellä Nea otti tiukassa mitalitaistelussa pronssia ajalla 8.82. Toisena lajina Nealla oli 60m sileä, jossa välierissä juostu 8.11 toi sijan 14.

Sekä Aleksi että Nea ovat uusia nimiä SM-mitalistien listalla. Onnistumiset ja mitalit heille erittäin mielellään suo, sillä juuri mitalien takaisia sijoituksia molemmilla on aikaisemmista kisoista useita. Sykähdyttäviä hetkiä paitsi itse urheilijoille niin myös taustavoimille (ja katsomoniiloille) molemmat mitalisuoritukset sekä palkintojenjaot.

M17-sarjan Tomy Nurmesniemi oli pituudessa kolmella viimeisellä kierroksella. Kaikki hypyt olivat 11 sentin haarukassa, joista paras kantoi 639 ja sillä sijoitus kovatasoisessa kisassa oli kahdeksas. Toisena lajina Tomy juoksi 60 aidat, joissa välierissä juostu ennätys 8.69 toi sijan yhdeksän. Tomy kisailee ensimmäistä vuotta tässä sarjassa.

N19-sarjassa Eerika Reunanen juoksi 200m kisassa hienosti reilun ennätysparannuksen aikaan 26.42. Kovatasoisessa ikäluokassa ja kisassa sillä irtosi kymmenes sija. Kisaohjelmaan kaavailtu 400m jäi Eerikalta tällä kertaa väliin, mutta ensi vuoden kisoissa sitten pääsee vielä samaan sarjaan. Noora Leppimaa oli mukana samassa 200m kisassa ja juoksi ajan 28.55. Sijoitus osallistujarikkaassa lajissa oli 27. ja taakse jäi iso joukko urheilijoita.

LeKi-ennätyksiä kisoissa tehtiin seuraavasti:
Aleksi Kivelä 800m 2.01,91 (M17 LeKi-ennätys)
Eerika Reunanen 200m 26.42 (N19/N22/N LeKi-ennätys)

Kaikki Turun SM-hallien tulokset

Yhteenvetona voidaan todeta, että kisat sujuivat lekiläisittäin hienosti, vaikka muutama seuran mitalikandidaatti kisoista olikin poissa. Hämeen piirin seurojen osalta LeKi Yleisurheilu oli kisojen toiseksi paras.

SM-kisat jatkuvat Pirkkahallissa tulevana viikonloppuna, kun vuorossa ovat SM-halliottelut. Lekiläisijä värejä siellä edustavat Emilia Kilpinen (T15) ja Nea Karppinen (N17).