Yleisurheilukoulu kesä 2018

Lempäälän Kisa Yleisurheilun YLEISURHEILUKOULU on tarkoitettu 8-15 -vuotiaille liikunnallisille, lajista kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Yleisurheilukoulussa juostaan, hypätään ja heitetään, sekä harjoitellaan eri yleisurheilulajeja kehittäen lajiin tarvittavia ominaisuuksia monipuolisesti. Kilpailemaan kannustetaan, mutta se ei ole pakollista.

Kausijulkaisu kesä 2018

 


 

YLEISURHEILUKOULU KESÄ 2018

 

RYHMÄT

Yleisurheilukouluun osallistuvat jaetaan iän perusteella alla oleviin ryhmiin tietotaidoista tai kuntotasosta riippumatta. Ryhmien sisällä osallistujat
jaetaan vielä tarvittaessa pienempiin ryhmiin osaamisen perusteella, jolloin ohjelmat ja harjoitteet voidaan paremmin kohdentaa lapsille.

Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa tiistaisin klo 18.30-20.00 ja torstaisin erillisen ohjelman mukaan (urheilukoulu, laji-ilta tai kisat).

  • Oranssi ryhmä (2009-2010 -syntyneet, sarja P/T9)
  • Sininen ryhmä (2008-2007 -syntyneet, sarja P/T11)
  • Punainen ryhmä (-> 2006 syntyneet, sarja P/T13 - P/T15)

Pienryhmät

Kesäkaudella jatketaan aktiivisten kilpailullisesti tavoitteellisten urheilijoiden erillisiä pienvalmennusryhmiä, jotka harjoittelevat erikseen sovittuina aikoina urheilukoulun harjoitusten lisäksi. Ryhmien vetäjät suunnittelevat harjoitukset itsenäisesti ja tiedotus tapahtuu ryhmäkohtaisesti vetäjien toimesta. Ryhmät on tarkoitettu harjoitteluun ja kilpailuun motivoituneille 9-15 -vuotiaille nuorille, jotka myös kilpailevat aktiivisesti. Pienryhmiin kutsutaan erikseen. Lisätiedot p. 040 833 5005/Kirsi Mänty. 

 

URHEILUKOULUMAKSU

Urheilukoulukauden hinta muodostuu urheilukoulumaksusta + seuran jäsenmaksusta + yleisurheilulisenssistä

Urheilukoulumaksu 160 € +

Jäsenmaksu (nuorisojäsen alle 18 v. 10 € tai perhejäsenyys 40 €/perhe) +

- Pakollinen yleisurheilulisenssi, jonka jokainen hankkii itse erikseen

  • 30 € (2004 tai aiemmin syntyneet / 14-vuotiaat ja yli)
  • 20 € (2005-2010 välisenä aikana syntyneet / 8-13-vuotiaat)

Sisaralennus
20 € toisesta lapsesta alkaen

Urheilukoulumaksu sisältää urheilukoulun ohjauksen, teknisen urheilukoulupaidan (arvo n. 30 €) sekä osallistumismaksut urheilukoulun ohjelman mukaisiin kilpailuihin ja tapahtumiin, sisulisäkisoihin, valtakunnalliseen Seuracupiin ja viesteihin.

Urheilukoululasku

Jäsenmaksulasku

 

LISENSSIT

Oranssien, Sinisten ja Punaisten ryhmäläisten tulee hankkia itse pakollinen yleisurheilulisenssi SUL:n sivujen kautta.

  • 30 € (2004 tai aiemmin syntyneet / 14-vuotiaat ja yli)
  • 20 € (2005-2010 välisenä aikana syntyneet / 8-13-vuotiaat)

Yleisurheilulisenssiin sisältyy

- Ifin tapaturmavakuutus (v. 1999 ja myöhemmin syntyneet)
- Kilpailukalenteri-ilmoittautuminen
- Spurtti News -lehti 8-13 -vuotiaille (1 kpl/perhe, 2005-2010 välisenä aikana syntyneet).
- Kilpailulupa SUL:n alaisissa kilpailuissa

 

URHEILUKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN

Urheilukouluun ilmoittaudutaan verkkolomakkeen kautta. Urheilukoulutiedotteita ja muuta tärkeää informaatiota lähetetään yhteystiedoissa annettuun sähköpostiosoitteeseen, joten täytä kaikki tiedot tarkasti.

Muista täyttää jokaisesta urheilukoululaisesta oma lomake. Urheilukoululasku lähetetään toukokuun aikana lomakkeessa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.

Ilmoittautuminen kesän 2018 urheilukouluun on päättynyt. Talven urheilukoulusta löydät tietoa linkistä.

 

Ilmoittautumisen peruminen

Mikäli olet ilmoittanut lapsesi urheilukouluun, mutta jostain syystä lapsesi keskeyttää osallistumisen, peritään käsittelykuluina 10 €/harjoituskerta. Esim. harjoitukset alkavat 8.5. ja peruminen tapahtuu 16.5., jolloin harjoituskertoja on pidetty 2 kpl, joten käsittelymaksu on 20 €. Mikäli olet ehtinyt lunastaa urheilukoulupaidan, lisätään maksuun paidan arvo 30 €. On ehdottoman tärkeää muistaa perua osallistuminen, jotta jonossa olevat lapset saavat mahdollisuuden osallistumiseen. Peruminen tapahtuu ilmoittamalla siitä sähköpostilla osoitteeseen yleisurheilukoulu@lekiyu.net.

 

URHEILUKOULUN PELISÄÄNNÖT

Harjoittelukertojen jouhevan sujumisen ja kannustavan ilmapiirin luomiseksi sovimme lasten kanssa, että noudatamme urheilukoulussa seuraavia sääntöjä:

  1. Saavun urheilukouluun ajoissa.
  2. Kuuntelen tarkkaavaisesti annettuja ohjeita.
  3. Teen harjoitteet niin hyvin kun pystyn.
  4. Kannustan muita yrittämään parhaansa.
  5. En kiusaa toisia, vaan olen reilu kaikkia kohtaan.
  6. Harjoittelen aina iloisella mielellä.

Pelisäännöt käydään läpi urheilukoululaisten kanssa ensimmäisten harjoituskertojen yhteydessä.

 


 

MAASTOJUOKSUKAUSI

 

Aito Säästöpankki-cup Hakkarin maastossa

Osakilpailut

  • to 26.4.
  • to 3.5.
  • to 17.5.

Maastocupin kilpailuihin voivat osallistua ilmaiseksi kaikki lapset ja aikuiset. Ilmoittautuminen tapahtuu etukäteen netissä kilpailun sujuvuuden vuoksi.

Paikan päälläkin ehtii vielä ilmoittautua klo 17.00-17.30, mikäli ennakkoilmoittautuminen pääsi unohtumaan. Juoksut alkavat ilmoittautumisten ja alkuverryttelyn jälkeen n. klo 18.00. Kaikki vähintään kahteen osakilpailuun osallistuneet palkitaan viimeisessä osakilpailussa 17.5.

Kilpailukeskus on urheilukentällä. Kaikilla matkoilla maali sijaitsee urheilukentän radan maalin kohdalla.

Matkat (noin):
T/P5 (2013-) 200m
T/P7 (2011-2012) 500m
T/P9 (2009-2010) 1km
T/P11 (2007-2008) 1km
T/P13 (2005-2006) 2km
T/P15 (2003-2004) 2km
N/M17 (2001-2002) 3km
M/N 3km
Kunto 2km

Sarja määräytyy syntymävuoden perusteella. Esimerkiksi 10.12.2012 syntynyt kilpailee 7-vuotiaiden sarjassa.


PM-sisulisämaastot Hakkarin maastossa

  • to 10.5.

 


 

KENTTÄKAUSI 8.5. - 7.8.2018

Kenttäkausi koostuu harjoituksista, laji-illoista sekä kisoista.

 

- Aloitus ti 8.5. klo 18.30 Hakkarin urheilukentällä

- Päätöstapahtuma ti 7.8. klo 18.00 Hakkarin urheilukentällä

- Palkitsemistilaisuus su 7.10. klo 14.00 Moision koululla

- Harjoitukset ovat kaksi kertaa viikossa tiistaisin klo 18.30-20.00 ja torstaisin erillisen ohjelman mukaan (urheilukoulu, laji-ilta tai kisat).

- Päivätreenit 8-15 -vuotiaille urheilukoululaisille maanantaisin 4.6. - 6.8. Hakkarin urheilukentällä klo 10.00-12.00. Osallistujat jaetaan kulloinkin iän mukaan sopiviin ryhmiin.

- Kisaliiga (kts. linkki)

- Seuracup (P/T11 -> P/T17) ti 26.6., su 5.8. ja la 1.9. (kts. linkki)

- Muut urheilukouluun sisältyvät kilpailut (kts. linkki)

- Ei harjoituksia to 21.6 ja ma 25.6

Harjoitukset pidetään vaihtelevasti Hakkarissa urheilukentällä, hiekkakentällä ja maastossa. 

Olemme käynnistäneet yhteistyön naapuriseurojen kanssa ja osa harjoituksista on mm. Viialan kentällä. Lisäksi urheilukouluun sisältyy erillinen Kisaliiga naapurikentillä.

 

LAJI-ILLAT

ovat osa oranssin, sinisen ja punaisen ryhmän urheilukoulua.

To 31.5. Hakkari (keihäs, kävely, 200m aj, 150 m)
To 14.6. Viiala (pituus, kuula, kiekko, 600m) LINJA-AUTOKULJETUS Hakkarista klo 17.30
To 19.7. Viiala (aidat, keihäs, 200m) LINJA-AUTOKULJETUS Hakkarista klo 17.30
To 2.8. Hakkari (aidat, korkeus, kuula, 4x600m)

 

URHEILUKOULUN OHJELMAT 

Alla olevista linkeistä löytyvät eri ryhmien ohjelmat eli tieto, mitä eri urheilukoulukerroilla pääsääntöisesti tehdään. 

 

SEURA-ASUT

Lempäälän Kisa Yleisurheilun seura-asujen toimittaja on ollut vuodesta 2015 lähtien Noname. Mallistosta löytyy seura-asuja koko yleisurheiluväelle. Myyntivarasto on reilu, mutta rajallinen. Kysy valikoimasta Minna Rajamäki, p. 0400 923362 tai minna.rajamaki@lekiyu.net.

 

URHEILUKOULUN KILPAILUT JA LIIGAKISAT

 

 LIIGAKISAT 

Kisapäivät ja -paikat

to 24.5. Valkeakoski

to 7.6. Hervanta

su 17.6. Toijala

ti 10.7. Kangasala LINJA-AUTOKULJETUS Hakkarista klo 16.00 (paikalle viim. klo 15.50)

ti 24.7. Viiala

ke 1.8. Hämeenlinna LINJA-AUTOKULJETUS Hakkarista klo 15.15 (paikalle viim. klo 15.05)

 

SEURACUP 

Valtakunnallisen Seuracupin 1. osakilpailu (sarjat: P/T11 -> P/T17) kilvoitellaan Forssassa tiistaina 26.6. ja tällöin ei ole urheilukoulua, vaan pyrimme osallistumaan osakilpailuun suurella joukolla urheillen ja kannustaen. Seuracupin 2. osakilpailu kisataan su 5.8. ja finaali on la 1.9. 

 

Ti 26.6. Forssa, 1. osakilpailu LINJA-AUTOKULJETUS Hakkarista klo 16

Su 5.8. Nokia, 2. osakilpailu (Huom! Kausijulkaisun tiedosta poiketen kentälle ei ole kuljetusta!)

La 1.9. Valkeakoski, finaali LINJA-AUTOKULJETUS Hakkarista klo 8.30 (paikalle viim. klo 8.20)

 

KILPAILUKALENTERI 

To 26.4. Aito Säästöpankki-maastojuoksu

To 3.5. Aito Säästöpankki-maastojuoksu

To 10.5. PM-Sisulisämaastot

To 17.5. Aito Säästöpankki-maastojuoksu

La 19.5. PM-Sisulisäkävelyt Urjala

To 24.5. Liigakisa 1 Valkeakoski klo 18

To 7.6. Liigakisa Hervanta 2 klo 17.00/Seurakisat Akaa Viiala 17.30

Ti 12.6. Osuuspankin Hippo-kisat 

Su 17.6. Liigakisa 3 Toijala klo 13.00 

Ti 26.6. Seuracup Forssa 18.00

To 28.6. Seurakisat Akaa Viiala 17.30 

Ti 3.7. PM- Sisulisäottelut Viiala

Ke 4.7. PM- Sisulisäottelut Kangasala

To 5.7. PM- Sisulisäottelut Toijala

Ti 10.7. Liigakisa 4 Kangasala klo 17.30 (Kuljetus Hakkarista klo 16, paikalle viim. klo 15.50)

To 12.7. Seurakisat Akaa Viiala 17.30 

Ti 24.7. Liigakisa 5 Viiala 18.00

To 26.7. Seurakisat Akaa Viiala 17.30

La 28.7. PM-huipentuma Ratina

Su 29.7. PM-huipentuma Ratina

Ke 1.8. Liigakisa 6 Hämeenlinna klo 17.00

Su 5.8. Seuracup Nokia (seura ilmoittaa)

To 16.8. Kunnanmestaruuskilpailut Hakkari 17.30 ilmoittautuminen 15.8. mennessä linkistä

La 18.8. PM-Sisulisäviestit Forssa (seura ilmoittaa, kuljetus Hakkarista klo 8.30, paikalle viim. klo 8.20)

La 1.9. Seuracup-finaali Valkeakoski (seura ilmoittaa, kuljetus Hakkarista klo 8.30, paikalle viim. klo 8.20)

La 22.9. PM-Sisulisäottelut 2 Tampere/Ratina ilmoittautuminen 19.9. mennessä linkistä

Ke 26.9. PM-Sisulisämaastoviesti Hakkari ilmoittautuminen 22.9. mennessä linkistä

 

KILPAILUJA MUUALLA

Kannattaa rohkeasti lähteä mukaan kisoihin myös Lempäälän ulkopuolelle. Seura huolehtii osallistumismaksuista liigakisojen lisäksi sisulisäpm- ja Seuracupin kisoihin sekä kaikkiin viesteihin. Näihin kisoihin ilmoittautumisista tiedotetaan aina erikseen seuran nettisivuilla.

kilpailukalenteri.fi

 

VALMENNUSRYHMÄN ARVOKISAKALENTERI KESÄ 2018

19.5.                Hämsyn pm-ratakävelyt                                  Urjala

23.5.                KLL-maastot                                                      Lempäälä
31.5.                Tähtikisat                                                           Turku
5.6.                   Paavo Nurmi Games                                        Turku
6.6.                   Nuorten Eliittikisat                                           Janakkala
9.6.                   Tähtikisat                                                           Jyväskylä
13.6.                Motonet GP                                                      Espoo
17.6.                SM-maantiekävelyt                                         Espoo
17.6.                Tähtikisat                                                           Raasepori
19.6.                Hämsyn M/N pm-kisat 1. pv                           Tampere

20.6.                Nuorten Eliittikisat                                           Vantaa
23.6.                Motonet GP                                                      Kuortane
24.6.                Tähtikisat                                                           Saarijärvi
27.6.                Tähtikisat                                                           Orimattila
4.7.                   Motonet GP                                                      Joensuu
6.7                    Hämsyn M/N pm-kisat 2. pv                           Nokia
7.7.                   Tähtikisat                                                           Lahti
19.-22.7.         Kalevan kisat                                                    Jyväskylä
25.-26.7.         Hämsyn M/N17v pm-kisat                              Hämeenlinna

26.7.                Nuorten Eliittikisat                                           Vaasa
28.7.                Motonet GP                                                      Lapinlahti
29.7.                Tähtikisat                                                           Helsinki
3.-5.8.              SM M/N22,19                                                  Laitila
10.-12.8.         SM P/T15,14                                                    Saarijärvi
10.-12.8.         SM M/N17,16                                                  Espoo
15.8.                Tähtikisat                                                           Seinäjoki
19.8.                Aluemestaruusviestit                                      Turku
19.8.                Tähtikisat                                                           Kotka
23.8.                Motonet GP finaali                                          Lappeenranta
24.8.                Tähtikisat                                                           Tampere
25.-26.8.         SM-moniottelut M/N22-17, P/T15,14         Oulu & Kempele
31.8.-1.9.        Suomi-Ruotsi M/N & M/N17                         Tampere

1.9.                   Seuracup finaalit                                             Valkeakoski
8.-9.9.              SM-viestit                                                          Mikkeli
15.-16.9.         KLL:n mestaruuskilpailut                                Hämeenlinna

Valmennusryhmien LeKi-yhteyshenkilö

           Veli-Matti Ranta, veli-matti.ranta@lekiyu.net, p. 045 110 7078

LiiteKoko
Teemat kesä 2018 Oranssit.pdf76.29 Kt
Teemat kesä 2018 Siniset.pdf78.83 Kt
Teemat kesä 2018 Punaiset.pdf80.48 Kt
Urheilukoululasku kesä 2018.pdf323.34 Kt
LeKi Yleisurheilu jäsenmaksulasku 2018.pdf230.24 Kt
Yleisurheiluinfo kesä 2018 LeKiYu.pdf2.44 MT